Asuntorakentaminen pääkaupunkiseudulla ennätysrunsasta

Pääkaupunkiseudun kasvu näkyy vilkkautena alueen kiinteistö- ja rakentamismarkkinoilla. Rakentamisen volyymi on nyt niin korkealla, että työvoimasta ja resursseista alkaa jo olla pulaa. Vauhti näyttäisi kuitenkin hektisen alkuvuoden jälkeen hieman rauhoittuvan. Kiinteistömarkkinoilla on voimakasta kahtiajakautumista: kauppa käy erittäin vilkkaana, mutta vuokramarkkinoilla nähdään sekä vajaakäyttöä että vuokrien nousun hidastumista.

Suomeen ennustetaan hidasta talouskasvua lähivuosiksi, mutta ero muuhun läntiseen maailmaan kasvaa kuitenkin edelleen. Yksi positiivisesti kehittyvistä aloista ja talouskasvun vetureista on kiinteistö- ja rakentamisala.

Kiinteistökauppamarkkinoiden aktiivisuus korkealla tasolla

Vuoden 2015 kaupankäyntivolyymi nousi noin 5,5 miljardiin euroon, mikä on kaikkien aikojen toiseksi korkein lukema Suomen kiinteistömarkkinoilla. Vuoteen 2014 verrattuna nousua oli 27 prosenttia. Kaksi kolmasosaa viime vuoden volyymista muodostui kotimaisten toimijoiden ostoksista, mutta myös ulkomaisten sijoittajien aktiivisuuden lisääntyminen jatkui. Kiinteistötyypeistä vilkkaimman kaupankäynnin kohteena olivat liikekiinteistöt, joiden osuus kokonaisvolyymista oli noin kolmannes. Asuntojen osuus on saavuttanut toimistojen osuuden, ja niiden molempien osuus oli noin 23 prosenttia transaktioista.

Asuntorakentamisen volyymi huippukorkealla

Vuoden 2015 loppupuolella uudisrakentamisen määrä lähti voimakkaaseen kasvuun ja tämä kehitys jatkuu yhä. Pääkaupunkiseudulla aloitettiin vuonna 2015 noin 12 000 uuden asunnon rakentaminen. Asuntoaloitukset kasvoivat vuodenvaihteen 2014-2015 tilanteeseen verrattuna huimat 80 prosenttia. Tosin lähtötaso oli viimeisten viiden vuoden alhaisin. Aloitusten määrä on nyt kuitenkin pääkaupunkiseudulla selkeästi korkein liki 30 vuoteen.

Toimitilapuolella on aloitettu useita jättihankkeita, joiden rakentaminen jatkuu pitkään. Näitä ovat muun muassa Kalasataman Redi, Pasilan Tripla, Matinkylän Ison Omenan ja Helsinki-Vantaan lentoaseman laajennukset sekä useat käynnissä olevat julkiset rakennushankkeet.

Infrarakentajia työllistävät muun muassa Länsimetron jatko, Pasilan läntinen lisäraide, Kehä I:n keskivaiheen perusparantaminen ja kattaminen Keilaniemen kohdalla sekä edellä mainittujen, hiljattain käynnistyneiden suurten toimitilahankkeiden ja Olympiastadionin peruskorjauksen maanrakennustyöt. Merkittävä hanke on myös Blominmäen jätevedenpuhdistamo.

Rakennushankkeiden käynnistysten huippu näyttää olevan käsillä ja loppuvuotta kohti aloitusten määrä vähentyy Projektitiedosto RPT:n hankesuunnitelmien mukaan sekä asunto- että toimitilarakentamisessa.

Pääkaupunkiseudun markkinat kiinnostavat rakentajia

Urakoitsijoiden kapasiteetti on pääkaupunkiseudulla hyvin käytössä ja pääkaupunkiseudun kasvaville markkinoille onkin tullut enenevässä määrin rakentajia myös muualta Suomesta.

Urakkatarjoushinnat olivat tammikuussa nousseet 1,5 prosenttia edellisvuodesta. Syksyllä nähty tarjoushintojen voimakkain noin kymmenen prosentin nousu on siis ohitettu. Syynä tarjoushintojen nousuun on ollut urakoitsijoiden lisääntynyt omaperusteinen tuotanto.

Katsaus tarkastelee ensisijaisesti pääkaupunkiseudun kiinteistö- ja rakentamismarkkinoita rakennuttajien ja kiinteistönomistajien näkökulmasta. Lähtöaineistona ovat olleet muun muassa Nordea Pankki Suomi Oyj:n aineistot, RAKLIn jäsenistöstä kootut RAPAL Oy:n hanke- ja hintarekisterit, RPT Docu Oy:n hanketiedot, Forecon Oy:n mallinnusmenetelmät ja tiedostot, KTI Kiinteistötieto Oy:n markkinatietokannat, Rakennusteollisuus RT:n tiedostot sekä yleiset talousennusteet.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti