Ensimmäinen miljoonaluokan Ideal-remontti Suomeen

Kiinnostus uudenlaiseen putki- ja kylpyhuoneremonttiin Idealiin kasvaa. Consti Yhtiöt on käynnistänyt Helsingin Kontulassa runsaan 2 miljoonan euron Ideal-remontin 81 asunnon taloyhtiöön. Ideal-ratkaisussa kylpyhuone rakennetaan vanhan kylpyhuoneen sisälle, jolloin rakenteita ei tarvitse purkaa ja kylpyhuone uusine putkineen saadaan valmiiksi 10–15 päivässä.

Maaliskuun alussa As Oy Kotikonnuntie 10:ssä käynnistynyt Ideal-remontti on järjestyksessään toinen Suomessa. Ensimmäinen yhdeksän asunnon remontti toteutettiin Helsingin Oulunkylässä VVO:n vuokrakiinteistössä vuoden 2014 alussa.

– Tietoisuus Idealista kasvaa vauhdilla, ja taloyhtiöiltä on tullut paljon kyselyitä, sopisiko menetelmä juuri heidän kiinteistöihinsä. Ideal sopii erityisesti 1960-luvulla ja sen jälkeen rakennettuihin kiinteistöihin, joissa kylpyhuoneet on sijoitettu päällekkäin, Constin myyntijohtaja Karl Jensen kertoo.

Vuonna 1971 rakennetussa As Oy Kotikonnuntie 10:ssä on 9 kerrosta, 81 asuntoa ja 10 viemärilinjaa. Putki- ja kylpyhuoneremontin lisäksi kiinteistössä saneerataan kellari ja pohjaviemäri. Urakka käynnistettiin maaliskuun alussa, ja se kestää noin 20 viikkoa.

– Kotikonnutien kiinteistön kaltaisia 70-luvulla rakennettuja elementtitaloja on tulossa valtava määrä saneerausikään lähivuosina. Ideal on edullinen ja tehokas vaihtoehto elementtitalojen perinteiselle linjasaneeraukselle.

Tehokkuus laskee kustannuksia

Ideal Putki- ja Kylpyhuoneremontti™ -ratkaisussa kylpyhuone rakennetaan vanhan kylpyhuoneen sisälle. Putkiremontti on perinteinen, eli putket vaihdetaan täysin uusiin. Pöly- ja meluhaitat ovat niin minimaaliset, että remontin ajan voi asua kotona.

– Ratkaisu on tehokas, mikä laskee remontin hintaa. Tehokkuus perustuu siihen, että remonttiin vaadittavat osat ja kylpyhuoneet valmistetaan tehtaalla asennusta vaille valmiiksi asiakkaan sisustustoiveiden mukaan, Jensen kertoo.

– Kotikonnuntiellä hinta on jopa 20 prosenttia perinteistä toteutustapaa edullisempi. Urakka toteutetaan ST-mallilla, mikä tarkoittaa, että suunnittelua ja toteutusta tehdään rinnakkain. Yhteistyö ennen urakan alkua ja urakan aikana on ollut tiiviistä tilaajan ja suunnittelutoimisto Karves Oy:n kanssa.

Ideal Putki- ja kylpyhuoneremontti™

  • perustuu ruotsalaiseen PreBad-konseptiin, joka on ollut Ruotsissa käytössä vuodesta 1989
  • tekniikalla on tehty jo lähes 80 000 kylpyhuoneasennusta
  • konseptille on myönnetty vuonna 2013 VTT-sertifikaatti, ja sillä on Ruotsissa ja Norjassa vastaavat sertifikaatit
  • soveltuu parhaiten 1960-luvulla ja sen jälkeen rakennettuihin kiinteistöihin, joissa kylpyhuoneet sijaitsevat päällekkäin
  • tuulettuva rakenne varmistaa ilmanvaihdon uusien ja vanhojen pintojen välissä
  • kylpyhuone on uniikki, mittoihinsa optimoitu yksikkö, eli tilaajalla tai osakkaalla on lähes rajattomat mahdollisuudet vaikuttaa kylpyhuoneen sisustukseen ja laatoitukseen
  • havainnollistava video Ideal-menetelmästä

 

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti