Kielto astui voimaan: Kurtturuusut hävitettävä pihoilta

Kurtturuusun kasvatus on kielletty 1. kesäkuuta alkaen. ELY-keskus kannustaa yhteistyöhön vieraslajin torjunnassa.

Alun perin Itä-Aasiasta kotoisin oleva kurtturuusu on haitallinen vieraslaji. Kasvatuskiellon voimaantulon jälkeen sitä ei saa kasvattaa tai päästää ympäristöön, eikä maahantuoda, myydä tai ostaa. Kasvatuskielto koskee kaikkia maanomistajia ja toimijoita. Kiellon noudattamista valvovat ELY-keskukset.

Jos kurtturuusua kesäkuun alun jälkeen vielä kasvaa taloyhtiön pihalla, ELY-keskus ei ole sakottamassa taloyhtiötä.

– Toki laki on yksiselitteinen: jokaisen maanomistajan tulee omistamaltaan maalta torjua vieraslajeja. Lain voimaan astuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että heti rangaistaisiin kurtturuusuista. Lähdetään siitä, että kaikki yhdessä alkaisivat torjua vieraslajeja, sanoo vieraslajikoordinaattori Reima Leinonen Kainuun ELY-keskuksesta.

Jos kyse on tahallisesta kasvatuksesta, ELY antaa määräyksen tuhota kasvit ja sen jälkeen tarvittaessa sakot.

Kurtturuusu voidaan torjua yhteistyöllä

Kurtturuusussa on punaiset tai valkoiset kukat, joissa on viisi terälehteä, ja nauriin muotoiset marjat. Kasvi lisääntyy marjojensa avulla. Siksi marjat on syytä kerätä syksyisin esimerkiksi suljettavaan muoviastiaan ja toimittaa palaviin jätteisiin.

Kurtturuusu leviää todella tehokkaasti ympäristöön eikä pysy puutarhassa kurissa, vaikka sitä leikkaisi. Se viihtyy erityisesti hiekkarannoilla, joissa se syrjäyttää muut kasvit nopeasti.

Kasvin hävitys vaatiikin pitkäjänteisyyttä: tavoite on saada askel askeleelta kasvi pois Suomesta.

– Vain yhdessä voimme onnistua tässä. ELY-keskuksen mottokin on ”yhdessä me teemme sen”, kannustaa Leinonen.

Kurtturuusua voi torjua esimerkiksi näivettämällä, eli leikkaamalla kasvia säännöllisesti maanrajasta niin, ettei se ehdi muodostaa siementä. Näin tekemällä kurtturuusu näivettyy vuosien saatossa. Oman taloyhtiön lisäksi kurtturuusua voi torjua myös muualla maanomistajan luvalla.

Ohjeita kurtturuusun tunnistamiseen ja torjuntaan on saatavissa vieraslajit.fi-sivustolta.

 

 

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti