Kiinteistöjen älykkyys Kiinteistömessujen keskiössä keskiviikkona

Kiinteistöalan messukokonaisuus, Kiinteistömessut, Väri ja Pinta sekä ViherTek järjestetään 18.–20.11.2015 Messukeskuksessa, Helsingissä. Tapahtuman avaa Rakennus- ja kiinteistöalan foorumi – Raffi, johon tuo tervehdyksensä elinkeinoministeri Olli Rehn. Avajaispäivän teema ”älykäs kiinteistö” tuo ohjelmasisältöön muun muassa taloyhtiön älykkään elinkaariajattelun, sähköisen asunto-osakerekisterin sekä älykkään kiinteistönvalvonnan.

Kiinteistöjen peruskorjaamiseen ja ylläpitoon, maalaukseen ja pintakäsittelyyn, julkisivujen kunnossapitoon sekä viherrakentamiseen keskittyvä messukokonaisuus kokoaa yhteen kiinteistönhoidon, -huollon, kunnostuksen ja suunnittelun eri osa-alueet. Tapahtumien ohjelma on ensimmäistä kertaa teemoitettu päiväkohtaisesti. Aloituspäivän, keskiviikon 18.11., teemana on ”älykäs kiinteistö”, torstain teema on ”turvallinen kiinteistö” ja perjantain ”viihtyisä kiinteistö”.

Avajaisseminaarissa puhuu elinkeinoministeri Olli Rehn

Messujen avajaisten ohjelmasta vastaa Rakennuslehden tuottama rakennus- ja kiinteistöalan ajankohtaisfoorumi Raffi. Asiantuntijaseminaari pureutuu erityisesti uusiutuvan energian hyödyntämiseen, energiatehokkuuteen sekä lämmityksen hiilineutraaliuteen. Aiheesta ovat puhumassa muun muassa Motivan, Energiateollisuus ry:n ja Geologian tutkimuskeskuksen asiantuntijat. Tilaisuuteen tuo valtionjohdon tervehdyksen elinkeinoministeri Olli Rehn.

Älyratkaisut auttavat kiinteistön ja piha-alueen hoidossa

Messujen ohjelmassa kuullaan tietoa siitä, miten uudet, tekniset älyratkaisut helpottavat muun muassa kiinteistön ja pihan hoitoa, -huoltoa ja -valvontaa. Isännöintiliiton asiantuntijat valottavat, mitä muutoksia uuden, sähköisen asunto-osakerekisterin käyttöönotto tuo isännöintityöhön ja mitä isännöintipalveluiden vienti verkkoon tuo tullessaan.

Piazza-paneelissa keskustellaan älykkäästä elinkaariajattelusta. Taloyhtiön järkevä päätöksenteko ei juutu pelkkiin investointimenoihin, vaan ottaa huomioon kyseisen investoinnin hyödyt pitkällä aikavälillä. Kirpaiseva kertainvestointi voi olla hyvä kulusäästö 10–20 vuoden kuluessa. Mukana keskustelussa ovat yksikönpäällikkö Inari Jansson (VRJ Ympäristö), toimitusjohtaja Kimmo Karvinen (Good House Oy), kunnossapitopäällikkö Jari Halonen (Talokeskus Yhtiö) ja taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajia edustava insinööri Kari Kiravuo. Keskustelua vetää toimitusjohtaja Juha Salmi Asuntotietokeskuksesta.

Myöhäisiltapäivän teemoissa liikutaan pihalla ja putkiremonttien parissa.

Putkiremonttibuumin ollessa käynnissä on hyvä kuulla kertaus putkiremonttiprosessista, ja jos piha revitään putkiremontin myötä auki, kannattaa miettiä, tarvitseeko ikääntynyt piha samalla kunnostamista. Onnistuneen piharemontin avulla voi saada säästöjä, jopa tuottoa.

Messujen ohjelmista vastaavat alan tärkeimmät toimijat, muun muassa Kiinteistöliitto, Isännöintiliitto, Viher- ja ympäristörakentajat ry, Pintaurakoitsijat ry, Helsingin Maalarimestariyhdistys ry sekä Julkisivuyhdistys ry. Koko kiinteistömessujen ohjelmaan voi tutustua verkkosivuilla www.kiinteistoklusteri.fi.

Joka toinen vuosi järjestettävään kiinteistöalan tapahtumakokonaisuuteen kuuluvat Kiinteistö, Väri ja Pinta, ViherTek sekä turvallisuusalan FinnSec ja ammattimaisen AV-tekniikan AudioVisual. Tapahtumat järjestetään 18.-20.11. Messukeskuksessa Helsingissä. Vuonna 2013 tapahtumissa oli noin 22 000 kävijää.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti