Taloyhtiön palvelut yhä tärkeämmässä roolissa asuntoa ostaessa

Yhä suurempi osa uudiskohteiden ostajista on yli 55-vuotiaita. Tässä elämänvaiheessa halutaan päästä jo hieman helpommalla ja omakotitalosta ollaan valmiita luopumaan. Asunto ostetaan tulevaisuutta ajatellen ja silloin tärkeintä kodissa ovat elämää helpottavat asiat.

Tilastokeskuksen tilastojen mukaan ihmiset muuttavat yhä useammin kerrostaloihin. Uudisrakennuksissa elämän helppous ja palvelut nousevat yhä tärkeämmiksi ostopäätökseen vaikuttaviksi seikoiksi. Suomalaisiin taloyhtiöihin on esimerkiksi alettu rakentaa autotalleja, joista on suora hissiyhteys rappukäytäviin. Käytäntö on monelle tuttu Keski-Euroopasta.

”Kaupungit ovat heränneet väestön ikääntymiseen ja tämä huomioidaan nyt myös kaavoituksessa; palveluiden suunnittelu on aiempaa helpompaa. Rakennuttajalle tämä antaa entistä enemmän mahdollisuuksia toteuttaa asiakkaiden tarpeita ja toiveita”, kertoo Lakean toimitusjohtaja Timo Mantila.

Yhdyskäytävä myös mukavuustekijä

Lakea rakentaa Vaasaan kolmen taloyhtiön kokonaisuuden, joka on hyvä esimerkki tulevaisuuteen tähtäävästä suunnittelusta. Lakeankulman Torni, Lakeankulma ja Lakeankulman Portti ovat yhtiön suurin koskaan rakennuttama kohde, ja se erottuu kaupungissa meneillään olevasta rakennusbuumista yksilöllisyydellään ja palveluillaan. Huoneistoissa on paljon mukavuustekijöitä, esimerkiksi lattiaviilennys.

”Talot jakavat paljon yhteisiä tiloja, kuten maanalaisen pysäköinnin, pesulan ja kellarin. Se on kestävä ja ekologinen ratkaisu, joka on tärkeää etenkin nuoremmille asukkaille. Yhdyskäytävän ansiosta voimme tarjota kaikille talojen asukkaille myös helposti Lakeankulman Porttiin sijoittuvan kotipalveluyrityksen siivous- ja terveydenhoitopalveluita. Uskon vastaavien palveluiden kysynnän sekä tarjonnan kasvavan jatkossa paljon”, Mantila jatkaa.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti