Tampere-talo voitti Kestävä julkinen hankkija 2015 -palkinnon

Hankintatoiminnan pitkäjänteisyys ja vaikuttavuus nostivat Tampere-talon voittoon Kestävä julkinen hankkija -kilpailussa. Kunniamaininnan saivat Vaasan kaupunki ja Espoon kaupunkisuunnittelukeskus. Kolmatta kertaa jaettu palkinto kannustaa julkisia organisaatioita tekemään kestäviä hankintoja. Palkinnon myöntää Motiva Oy.

Tampereen kaupungin omistamassa Tampere-talo Osakeyhtiössä kestävien hankintojen periaatteet ovat läsnä päivittäisessä päätöksenteossa ja ne vaikuttavat talon työtapojen suunnitteluun ja myös investointeihin.

Julkishallinnon ja elinkeinoelämän vaikuttajista koostuva palkintoraati piti ansiokkaana Tampere-talon hankintatoiminnan pitkäjänteisyyttä, vaikuttavuutta ja koko toimitusketjun huomioimista.

– Tampere-talo on hieno esimerkki siitä, miten julkinen toimija voi hankinnoilla vaikuttaa ja sitouttaa myös sopimuskumppanit ympäristöasioiden huomioimiseen, kiittelee tuomaristoon kuulunut Helsingin kaupungin hankintajohtaja Jorma Lamminmäki.

Vierailijoille Tampere-talon kestävät hankinnat näkyvät parhaiten talon ravintolatoiminnassa, missä elintarvikkeille laskettava hiilijalanjälki ohjaa ruokalistan suunnittelua. Siellä suositaan Reilun kaupan tuotteita sekä lähi- ja luomuruokaa.

Kunniamaininnat rohkeista cleantech-hankinnoista

Kilpailussa jaettiin lisäksi kunniamaininnat Vaasalle ja Espoolle hankinnoista, jotka edistävät kotimaisen puhtaan teknologian, cleantechin, käyttöönottoa.

Vaasan kaupungin 12 biokaasubussin hankinta joukkoliikenteeseen edisti biokaasun jakeluverkon rakentamista alueella. – Vaasa toimii hankinnallaan seudullisena esimerkin näyttäjänä, joka luo aktiivisesti markkinoita uudelle puhtaalle teknologialle, kommentoi neuvotteleva virkamies Juho Korteniemi työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen esikaupallinen LED-valaistusjärjestelmähankinta puolestaan yhdistää eri alojen yrityksiä ja tukee valaistusalan startup-yritysten tuotekehitystä. Tavoitteena on kehittää markkinoille uusi, innovatiivinen valaistusjärjestelmä, joka parantaa asukkaiden viihtyvyyttä ja julkisen valaistuksen ympäristöystävällisyyttä. Kilpailun tuomariston mukaan älyvalaistushankinta on innostava esimerkki siitä, miten julkinen toimija voi ottaa merkittävän roolin markkinan kehittymisessä ja jopa tuotekehityksessä.

Julkiset hankinnat muutoksen vauhdittajina

Motivan Kestävä julkinen hankkija 2015 -kilpailussa etsittiin esimerkkejä hankintatoiminnasta, jolla on edistetty kestävää kehitystä. Hyvillä esimerkeillä innostetaan myös muita toimijoita kehittämään omaa hankintatoimintaansa.

Hankinnat vaikuttavat julkisen sektorin tarjoamien palveluiden ympäristömyötäisyyteen sekä esimerkiksi liikenteen ja kiinteistöjen energiatehokkuuteen. Uudet energiatehokkaat ratkaisut voivat myös tuoda säästöjä. Julkisia hankintoja tehdään Suomessa vuosittain yli 35 miljardilla eurolla. Fiksusti tehdyillä hankinnoilla voidaan parhaimmillaan myös tukea kotimaisten cleantech-yritysten pääsyä markkinoille.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti