Vuokraturva: Pienten kaksioiden ylituotanto ongelma asuntomarkkinoilla

Piirretty talo vihreä punainen

Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola kritisoi Vuokraturvan blogissa rakennusliikkeitä liiallisesta pienten kaksioiden rakentamisesta.

Hänen mukaansa on ymmärrettävää, että kun kaavoituksella rajoitetaan yksiöiden tuotantoa, keskittyvät rakennusliikkeet pienten kaksioiden rakentamiseen. Tämä tuo kuitenkin ongelmia asuntomarkkinoille, sillä pienten kaksioiden hinnat ovat korkeita, samoin kuin vuokrat. Näin ollen niiden kohderyhmä on pieni hyvätuloisten joukko.

Vuokramarkkinoilla pienten kaksioiden ylituotanto johti keväällä 2016 siihen, ettei pienille vuokrakaksioille riittänytkään kysyntää ja asuntorahastot joutuivat vähentämään vuokra-asuntotuotannon aloittamista kaksiopainotteisissa hankkeissa. Metsolan mukaan kohderyhmään kuuluvat mieluummin ostavat kuin vuokraavat kaksion tilanteessa, jossa korkotaso on alhainen. Pienten kaksioiden ylituotanto on hänen mukaansa tästä huolimatta ilmeistä ja näkyy myös uusien kaksioiden kaupankäynnin hiljentymisenä viime aikoina.

Lue lisää Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsolan puheenvuorosta Vuokraturvan blogista.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti